29.12 Tapaninpäivänä syntyi Tildan pennut. ♥ Ensin katsoin, että pennuissa on kaksi tyttöä, ja yksi poika, mutta nyt tarkemmin katsottuna siinä onkin kaksi poikaa, ja yksi tyttö. :D Pennut kasvaa hyvin, ja toinen pojista painoikin tänään jo 204 grammaa. :)

Allin pennuilla vauhtia riittää. :D Kiipeillä pitää joka paikkaan, ja meno on muutenkin hurjaa. Viimeisin juttu on, että hypätään kiipeilypuusta sohvalle, ja sellaisella liito-orava tyylillä. :D Monet naurut ollaan naurettu niiden touhuja seuratessa. :)


21.12

krans.gif

Lämmin joulumieli:

4 rkl joulun taikaa, ripaus herttaista hymyä, hyppysellinen lumihiutaleitten tanssia valkealla nietoksella, ruokalusikallinen jouluisia säveliä, 2 hyppysellistä joulukuusen tuoksua ja kynttilöiden pehmeää valoa, 3 ripausta lahjakäärön rapinaa, maustemitallinen jouluherkkujen huumaavia tuoksuja, 2 kauhallista touhukasta jouluvilskettä ja iloista yhdessäoloa, sekä kauhallinen lasten riemukasta ilonpitoa.

Höystä vielä maun mukaan ripauksella lahjatoivomuslistaa. Valmista rakkaudella ja hartaudella, lämmöllä ja ilolla. Sekoita ainekset varovasti oikeassa suhteessa.

Voit maun mukaan lisätä joulumieleen vaikkapa tähtien tuiketta, joulupukin reen kilkatusta ja joulurauhaa. Oikealla reseptillä lämmin joulumieli säilyy sydämissä pitkään. ♥

Oikein lämpöistä joulua kaikille kasvateille omistajineen, sekä muille ystäville! ♥

kranssi6.gif

Kiitos myös kaikista ihanista joulukorteista, kuvista ja sähköposteista, joita olen kasvattieni perheiltä tänä jouluna saanut. ♥


16.12 Tänään tuli täyteen 5-vuotta siitä, kun ensimmäinen Barfait's pentue syntyi! ♥

Rakkaat Onnittelut Nala, Siiri, Tirppa, Jassu, Jekku ja Topi! ♥♥♥

onni2.gif


10.12 Pennut kasvaa kovaa vauhtia, ja ovatkin jo aikamoisia palleroita. :) Painot olivat eilen 840-1090g välillä, eli ruoka maistuu hyvin. Viime viikolla pennut oppivat kiipeämään sänkyyn, ja sen jälkeen ovatkin nukkuneet joka yö meidän kanssa sängyssä. ♥

Tildan synnytys alkaa myös lähestymään, että saas nähdä syntyvätkö vauvat jouluaattona, vai aikasemmin. ♥

Jojo ja Esmee astutetaan seuraavista juoksuista Jupella, jonka jälkeen Jupe menee kastroitavaksi. Onneksi poitsu on käyttäytynyt leikkaamattomaksi kolliksi ihan hyvin, jos ei ota huomioon muutamia aamu mouruamisia. :D Kiitos Marjo, että olet jaksanut kuunnella niitä Jupen lemmenlurituksia. ♥

Kesän olen päättänyt pitää lomaa pennuista, eli seuraavat mahdolliset pennut vasta syksyllä tai loppuvuodesta.

VAROITUS ROKOTUSREAKTIOSTA!!!

Jojo kävi vuosittaisessa rokotuksessa, ja se rokotettiin Nobivac Tricat nimisellä rokotteella. Noin tunnin päästä siitä se sai rajun reaktion, eli alkoi oksentamaan, ja leuan alue, sekä silmät turpoamaan.  Päivin nopean toiminnan vuoksi onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta jos jojo ei olisi päässyt nopeasti eläinlääkäriin, olisi seuraukset saattaneet olla kohtalokkaat. :(

Kyseisestä rokotteesta oli samalla viikolla saanut toinenkin Ragdoll rokotusreaktion. Suosittelen kasvattieni omistajia välttämään tätä rokotetta, ja seuraamaan kissaa muutaman tunnin rokotteen saatua, ettei tule mitään vastaavaa reaktiota. Omille kissoille ja pennuille on annettu Purevax RCP, josta ei ole tullut mitään reaktioita.


25.11 Turku kissanäyttely

IC  Barfait's Joyful Justin, CAGCIB, GRAND INTERNATIONAL CHAMPION! ♥♥♥ 

Barfait's Joyful Jimi, CAGPIB ♥ 

Jalapeño Indiana Jones, EX1, BIV! ♥♥♥

Upea viikonloppu Turussa! ♥♥♥ Olen niin onnellinen ja ylpeä Frodon, ja poikien valmistumisesta. ♥   Lämmin kiitos Frodon toiselle omistajalle Miialle, sekä Marjolle ja Ritalle Jupen ja Yodan hyvästä hoidosta, ja siitä että olen saanut pojat näyttelyyn. ♥

Nyt jäämme ansaitulle joululomalle, ja ensi vuonna taas uudestaan. ♥

turku.jpg


24.11 Turku kissanäyttely

GIC Frodo Ragdolls*PL, SUPREME CHAMPION!!! ♥♥♥♥♥♥ 

Barfait's Joyful Justin, CAGCIB, BIV! ♥♥♥ 

Barfait's Joyful Jimi, CAPIB, BIV, INTERNATIONAL PREMIOR! ♥♥♥ 

Jalapeño Indiana Jones, EX1, NOM! ♥♥♥ 

supreme.jpg


22.11 Pennut täyttivät tänään 4-viikkoa, ja paljon uusia juttuja opittu. ♥ Kaikille maistuu kiinteä ruoka, kunhan saa istua sylissä, ja minä syötän. :) Vessassa osataan käydä jo ihan omatoimisesti, ja makuuhuone on myös otettu kokonaan käyttöön, ja kovasti tehdään tutkimusretkiä. Painot ovat tällä hetkellä 600-700 gramman välillä, eli hyvänkokoisia palleroita ovat. ♥


7.11 Piiperoiset kasvaa, ja kolmella on jo silmätkin auki. ♥ Nyt tutkitaan jo kovasti pentulaatikkoa, ja ääniin reagoidaan. Meneillä se vaihe, kun tykkäävät kellotella selällään, ja nauttivat massun silittelystä. ♥ Aivan rakastettavan suloisia palleroita. ♥


4.11 Helsinki kissanäyttely

IC Barfait's Joyful Justin, CAGCIB, VP/BIV, TP/NOM ♥♥♥

Jalapeño Indiana Jones, EX1 ♥

jupe_ic.jpg


3.11 Helsinki kissanäyttely

IC Barfait's Joyful Justin, CAGCIB, VP/BIV, TP/NOM ♥♥♥

  Jalapeño Indiana Jones, EX1, TP/NOM ♥♥♥

Barfait's Midsummer Mimi, EX1 ♥

GIC Frodo Ragdolls*PL, CACS ♥

S*Yataz Iokaste of Barfait, EX2 ♥


31.10 Pentujen painot nousee kovaa vauhtia, ja syntymäpainot ovat tuplaantuneet jo kolmella. :) Kaikin puolin tyytyväisiä ja reippaita pentuja. ♥♥♥

halloweenia.jpg


26.10 Allin pennut syntyivät eilen. ♥ Neljä pirtsakkaa ja hyvänkokoista pentua, joissa näyttäisi olevan kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. :) Synnytys oli helppo, ja maitoakin tulee hyvin. :)


Kävimme Jeren kanssa esittelemässä Ragdolleja 19.10 Hämeenlinnalaisessa eläinkaupassa Pekan Akvaariossa. :) Tässä muutama kuva:

tiuku_003.jpg

tiuku_004.jpg


23.10 Rakkaat onnittelut tänään 3-vuotta täyttävälle D-pentueelle! ♥♥♥

onni22.gif


11.10 Allin vauvamaha on iso, joten saas nähdä montako pentua syntyy kahden viikon kuluttua. ♥

Rakkaat onnittelut tänään 3-vuotta täyttävälle C-pentueelle! ♥♥♥

onni22.gif


7.10 Norrköping kissanäyttely

IC Barfait's Joyful Justin, CAGCIB ♥

PR Barfait's Joyful Jimi, CAPIB, VP/BIV, TP/NOM! ♥♥♥

GIC Frodo Ragdolls*PL, CACS ♥

Mukava viikonloppu vietetty Miian ja Tepon kanssa Ruotsissa hienoin tuloksin. ♥

Kiitos Marjo ja Rita! ♥


6.10 Norrköping kissanäyttely

CH Barfait's Joyful Justin, CACIB, International Champion! ♥♥♥

PR Barfait's Joyful Jimi, CAPIB, TP/NOM! ♥♥♥

GIC Frodo Ragdolls*PL, CACS ♥


23.9 Rakkaat onnittelut tänään 1-vuotta täyttävälle J-pentueelle! ♥♥♥

onni22.gif


22.9 Luopumisen tuska on jälleen koettu, ja itkut itketty, kun Midsummer tytöt muuttivat uusiin koteihinsa. Kaikki saivat aivan ihanat rakastavat kodit, josta olen tosi onnellinen. ♥♥♥ Toivottavasti tytöt tuovat paljon iloa ja rakkautta uusiin koteihinsa. ♥


16.9 Tampere kissanäyttely

CH Barfait's Joyful Justin CACIB, VP/BIV ♥♥♥

Barfait's Joyful Jimi CAP, VP/BIV, PREMIOR ♥♥♥

IP Barfait's Belle, CAGPIB ♥

Onnea Rita ja perhe Yodan valmistumisen johdosta! ♥♥♥


15.9 Tampere kissanäyttely

CH Barfait's Joyful Justin CACIB, TP/NOM! ♥♥♥

Barfait's Joyful Jimi CAP, TP/NOM! ♥♥♥

IP Barfait's Belle CAGPIB ♥

Eulalie Linnet Dream EX2 ♥

Veljekset loistivat jälleen ollen tuomarin parhaita! ♥♥♥


11.9 Pentujen luovutus lähestyy, ja jälleen on suru puserossa. Vaikka kuinka tietää, että kaikki saavat oman ihanan rakastavan kodin, niin silti on tuo luopuminen tuntuu vaikealta. ♥ Pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia, ja painot ovat 1530-1710 grammaa, eli isoja tyttöjä ovat. :)

Nyt näyttäisi siltä, että Alli odottaa vauvoja. ♥♥♥ Painoakin on tullut lisää jo 300 grammaa kolmessa viikossa. :)


4.9 Allilla ruokahalu kasvanut, ja paino lähtenyt nousuun, eli merkit ovat lupaavat pentujen suhteen. ♥♥♥


31.8 Rakkaat onnittelut 4-vuotiaalle B-pentueelle! ♥♥♥

onni22.gif


28.8 Tänään vietimme mukavan päivän Helsingissä Wendyn ja Marcon kanssa, kun Jones saapui suomeen. ♥ Jones on aivan hurmaava pentu, joka kehrää koko ajan, eikä pelkää mitään. ♥ Jonesissa on juuri sitä, mitä tarvitsen omaan kasvatustyöhöni, joten poitsu on täysi napakymppi. ♥♥♥ Jones on minun ja ystäväni Miian yhteisomistuksessa. :)

Poitsu muuttaa viikonloppuna Miialle ja Tepolle, jossa sillä on seuranaan Frodo ja Toffo, sekä useampi nöffi. ♥

Thank you Wendy and Marco for this charming boy! ♥♥♥ We promise to keep good care of him, and give a lot of love. ♥

jones_kotona_13.jpg


27.8 Valitettavasti pentutehtailua on myös rotukissoissa, ja tässä Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n kirjoitus asiaan liittyen:

http://www.sey.fi/elaintietoa/lemmikkielaimet/kissa/katso_mista_kissan_ostat


22.8 Meidän Mikestä on tullut nyt mies, ja se on astunut onnistuneesti Allin. :) Mike kun on sellainen kiltti pehmopoika, niin hieman epäilin, että miten siinä käy, mutta hienosti poika tiesi, että miten homma hoidetaan. :D

Allilla oli viimeksi juoksu viime syksynä, ja nyt kun juoksu sitten vihdosta viimein tuli, niin päätimme Allin astuttaa. Allin aikasempi pentue on laitettu alulle sen ensimmäisestä juoksusta, joka oli hieman yli vuoden iässä. Eli Alli ei tosiaankaan juokse turhan usein. :D


21.8 Viikon päästä saapuu suomeen minun ja Miian yhteinen urospentu. ♥

jones_kotisivulle.jpg


16.8 En olisi kuvitellut, että neljä tyttöä voisi olla näin villejä. :D Vauhtia riittää vaikka muille jakaa, ja joka paikkaan pitää kiipeillä. Tiukun bravuuri onkin kiivetä jalkaa myöden ylös, aina olkapäälle asti. Siellä se sitten kököttää tyytyväisenä, eli kauheasti ei korkeat paikat pelota. :)

Iltaisin kun mennään nukkumaan, niin sängyssä on aikamoinen ralli hetken aikaa, mutta sitten nukahtavat tyytyväisinä meidän väliin. ♥♥♥

Tytöt ovat erittäin hyvänkokoisia ikäisekseen, ja painot ovat tällä hetkellä jo 1160-1270g, vaikka tulevat huomenna vasta 8-viikkoa. :)

jojon_pennut_319.jpg


2.8 Pennut kasvaa, ja sitä mukaa myös vauhti kiihtyy. :) Nyt kiivetään sänkyyn, sekä korkealle kiipeilypuuhun, eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. :D

Tytöt ovat tosi hyvänkokoisia ikäisekseen, ja painot ovatkin jo 850-960g välillä. :)

Aivan ihania ja reippaita tyttöjä. ♥♥♥


29.7 Espoo kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin, CAC ♥


28.7 Espoo kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin, CAC, VP/BIV ♥♥♥


14.7 Pori kissanäyttely

IP Barfait's Belle, CAGPIB ♥

Barfait's Joyful Justin EX1 ♥

Barfait's Joyful Jimi EX2 ♥

Barfait's Koda EX3 ♥


6.7 Pennut täyttivät tänään 2-viikkoa, ja painot ovat 337-392g. :) Aivan ihania palleroita. ♥


28.6 Jojon kaikki pennut ovat tyttöjä, joka onkin iloinen asia, sillä viimeiset pentueeni ovat olleet kovin poika voittoisia. :) Pennut kasvavat kovaa vauhtia, ja painot olivat tänään 207-243 gramman välillä.

jojon_pennut_28.jpg


25.6 Jojo synnytti juhannusaattona neljä terhakkaa ja hyvänkokoista pentua. ♥ Synnytys oli helppo, ja kaikki neljä pentua syntyivät tunnissa. Jojo ja pennut ovat tällä hetkellä Männistön perheen hyvässä hoidossa, ja siirtyvät meille hieman myöhemmin. :)

kissa20060.gif


20.6 Rakkaat onnittelut tänään kaksi vuotta täyttävälle G-pentueelle! ♥♥♥

onni2.gif

Jojo edelleen panttaa pentujaan, ja on varmaan päättänyt synnyttää ne juuri juhannusaattona. :)  Painoa Jojolle on tullut 1200g lisää, ja mahassa käy aikamoinen myllerrys. :D


15.6 Kaikki pennut ovat lähteneet uusiin rakastaviin koteihinsa. ♥ Uusilta omistajilta on tullut ihania viestejä, ja kuvia, joten kiitos teille kaikille. :) Toivon, että teillä on paljon iloa uusista perheenjäsenistä, ja että annatte niille paljon rakkautta ja hellyyttä. ♥ Ollaan yhteyksissä, ja muistakaahan lähetellä kuvia ja kuulumisia jatkossakin. :)


10.6 Hyvinkää kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin EX1, VP/BIV ♥♥♥

hyvinkaa12_086.jpg

Samaisessa näyttelyssä meidän Rommyn tyttö  Feel-x Lepidus oli ensimmäistä kertaa pentuluokassa, ja heti tuloksena upeasti EX1, VP/BIV, TP/NOM! ♥♥♥

hyvinkaa12_228.jpg

Myös velipoika Feel-x Lectus sai EX1 ♥


9.6 Hyvinkää kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin EX1, VP/BIV, TP/NOM, BIS!!! ♥♥♥♥♥

jupe_bis_hyvinkaa.jpg

Jupen kuvia


29.5 Tässä pentujen tämän hetkiset painot:

Linnetin pennut:  Nakke 2010g.  Kamu 1900g.  Sony 2290g.  Samu 1900g  Kingi 1820g. ja Jasmin 1480g.

Esmeen pennut: Jippu 1590g. ja Lenni 1700g.

Linnetin pojat ovat aikamoisia mörssäreitä, mutta kyllä tähän joukkoon on mennyt sellainen määrä ruokaakin, että jossainhan sen täytyy näkyäkkin. :D


27.5 Pennut alkavat olemaan lähellä luovutusikää, ja minulla on haikea olo, kun joudun kohta luopumaan näistä rakkaista riiviöistä. ♥

Jojon vauvamassu kasvaa kovaa vauhtia. ♥ Lähtöpaino oli 3890g, ja nyt painoa on jo noin 4600 grammaa. Saas nähdä montako pikkuista se meinaa tehdä. :D

jojo_2012_5.jpg


Kuva Tampereen näyttelystä veljeksistä Jupesta ja Yodasta ♥

tampere_kissanayttely_7.jpg

Sekä veljesten mummosta Pennistä ♥

tampere_kissanayttely_5.jpg


20.5 Tampere kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin, EX1 ♥

Barfait's Joyful Jimi, EX1 ♥

Barfait's Belle, CAGPIB, TP/NOM ♥♥♥

Komeat veljekset Jupe ja Yoda hävisivät todella tiukassa kisassa tuomarin parhaat Norjalaisille metsäkissoille, mutta Penni mummo otti tällä kertaa tuomarin parhaan voiton. ♥♥♥


19.5 Tampere kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin, EX1, TP/NOM ♥♥♥

Barfait's Joyful Jimi, EX1, TP/NOM ♥♥♥

Barfait's Belle, CAGPIB, VP/BIV ♥♥♥

Barfait's Heartbreaker, CACIB, IC ♥♥♥

Barfait's Hocus Pocus, CAP ♥

Frodo Ragdolls*PL, EX3, kategorian II paras siitosuros ♥♥♥

Barfait's, kategorian II toiseksi paras kasvattajaluokka! ♥♥♥

Kiitos kaikille ihanille kasvateille omistajineen, jotka mahdollistivat tämän upean päivän! ♥♥♥ Ilman teitä, tämä ei olisi ollut mahdollista.


13.5 Sollentuna, Ruotsi kissanäyttely

Barfait's Heartbreaker, CACIB ♥

S*Tallkottens Macadam C of Harlem, CACIB, IC, VP/BIV, TP/NOM ♥♥♥

Frodo Ragdolls*PL, CACS, VP/BIV ♥♥♥

Kiitos Miialle ja Tepolle mukavasta matkaseurasta! ♥


12.5 Sollentuna, Ruotsi kissanäyttely

Barfait's Heartbreaker, CACIB ♥

S*Tallkottens Macadam C of Harlem, CACIB ♥

Frodo Ragdolls*PL, CACS ♥


5.5 Pennut kasvavat kovaa vauhtia, ja meno on hurjaa. :) Ensi viikolla edessä on ensimmäiset rokotukset, ja jännittävä automatka. Tosin nämä pennut ovat niin reippaita ja rohkeita kaikin puolin, että tuskin välittävät automatkasta tuon taivaallista. :D

linnetin_ja_esmeen_pennut_13.jpg

Mukava uutinen on myös se, että näyttää vahvasti siltä, että Jojolle syntyy juhannusvauvoja. ♥♥♥


29.4 Helsinki kissanäyttely

S*Tallkottens Macadam C of Harlem, CACIB ♥


28.4 Helsinki kissanäyttely

S*Tallkottens Macadam C of Harlem, CAC, CHAMPION, VP/BIV! ♥♥♥


22.4 Rakkaat onnittelut 1-vuotiaalle I-pentueelle! ♥♥♥

Tässä linkki videonpätkään, jonka Emili Männistö (Katan sijoituskoti, jossa pennut syntyivät ja kasvoivat) on tehnyt I-pentueelle:

https://skydrive.live.com/?cid=5e317ab12fb21ec7&Bsrc=SkyMail&Bpub=SDX.SkyDrive&id=5E317AB12FB21EC7%21589


13.4 Aika kuluu kuin siivillä pentujen kanssa touhutessa. :) Vauhti pennuilla on jo kovaa, ja reviiri on laajentunut eteinen/olohuone/keittiö akselille.


31.3 Allin ja Frodon poika Rasa kävi tänään meillä kylässä, ja pojasta on kasvanut todella iso ja vahva poika. ♥

Kiitos Maaritille Rasan hyvästä hoidosta. ♥

rasa_6kk.jpg


17.3 Turku kissanäyttely

Barfait's Joyful Justin, EX1, VP/BIV, TP/NOM, BIS!!! ♥♥♥♥♥

Barfait's Heartbreaker, CAC, TP/NOM, CHAMPION! ♥♥♥

S*Tallkottens Macadam C of Harlem, CAC ♥

Kerrassan upea näyttelypäivä, ja olen niin onnellinen ja ylpeä kasvateistani. ♥♥♥ Tilda sai paneelissa tasapisteet(3 ääntä) erään toisen kissan kanssa, mutta tuomari valitsi voittajaksi sitten tämän toisen kissan. Eli Tildalla oli myös Bis voitto todella lähellä. ♥

mina_ja_jupe.jpg


14.3 Rakkaat onnittelut tänään 1-vuotta täyttävälle H-pentueelle! ♥♥♥

kissa20061.gif


8.3 Nyt ovat molemmat pentueet syntyneet, ja kaikki pennut voivat oikein hyvin, ja painot nousevat hienosti. ♥

Esmeen pennut syntyivät hieman liian aikaisin (61vrk), ja tämän vuoksi menetimme kaksi pennuista. :( Toinen pennuista syntyi kuolleena, ja toinen oli niin pieni ja heikko, että siitä ei ollut eläjäksi, vaan jouduimme tekemään todella raskaan päätöksen, ja päästämään pikkuisen kissojen taivaaseen. :(

Mutta onneksi kaksi Esmeen pentua selviytyi, ja ovatkin todella sitkeitä sissejä. ♥ Kovasti tappelevat maitobaarissa isompien kanssa, eivätkä periksi anna. :)

Linnet ja Esmee hoitavat pentujaan yhdessä sulassa sovussa. ♥

linnet_ja_esmee_pentujen_kanssa_5.jpg


24.2 Linnet ja vauvamaha ♥♥♥

linnet_ja_maha_2.jpg


20.2 Lämmin kiitos kaikille ihanille kasvattien omistajille kaikista kuulumisista ja kuvista. ♥ Yritän vastata kaikkiin meileihin aina mahdollisimman nopeasti, mutta mielessä olette, vaikka en heti ehtisikään vastaamaan. ♥

kissa20022.gif


Suomen Ragdollystävät-Seuran vuoden Ragdoll-kilpailun 2011 tuloksia:

Vuoden pentu/nuori, 8 sija Barfait's Heartbreaker ♥♥♥

11 sija S*Tallkottens Macadam C of Harlem ♥♥♥

Vuoden siitosuros, 7 sija Frodo Ragdolls*PL ♥♥♥

Vuoden kasvattaja, 7 sija Barfait's ♥♥♥


Suomen Ragdoll Kissayhdistyksen vuoden Ragdoll-kilpailun 2011 tuloksia:

Mitted kastraattinaaras, 2 sija Barfait's Belle ♥♥♥

Bicolour pentu, 5 sija Barfait's Heartbreaker ♥♥♥

Colourpoint pentu, 8 sija S*Tallkottens Macadam C of Harlem ♥♥♥

Vuoden kasvattaja, 8 sija Barfait's. ♥♥♥

Lämmin kiitos niille kasvateilleni, jotka kävi viime vuonna näyttelyissä, ja onnea erityisesti Kristiinalle Pennin upeasta sijoituksessa! ♥♥♥


18.2 Jyväskylä kissanäyttely

Barfait's Heartbreaker, CAC ♥

S*Tallkottens Macadam C of Harlem , CAC, VP/BIV ♥


9.2 Tänään saimme paljon kuvia ja terveisiä  Ranskasta Pippiniltä perheineen. ♥ Pippinistä on kasvanut oikein komea poika, ja luonne on kuulemma aivan mahtava. ♥ Toivottavasti jo tänä vuonna näemme Pippinin ihan livenä. :)

pippin_9kk_5.jpg


8.2 Nyt näyttää siltä, että meidän molemmat Eulalie tytöt odottavat pentuja.

rakkaus20096.gif

Rommyn implantti lakkasi toimimasta, ja hormoonit jylläävät jälleen täysillä. Tämän vuoksi astutinkin Linnetin ja Esmeen samoihin aikoihin. Myös Jojo olisi tarkoitus astuttaa Rommylla ennen uuden implantin laittoa, mutta saas nähdä, että kestämmekö siihen asti tuota Rommyn "kaunista" laulua, varsinkaan kun se ei ole mitenkään korvia hivelevää kuunneltavaa. :DDD


22.1 Rakkaat onnittelut tänään 10-vuotta täyttävälle Sinalle! ♥♥♥

sina2.jpg


15.1 Helsinki kissanäyttely

Barfait's Heartbreaker, CAC ♥

Barfait's Gaston, CAC, PREMIOR ♥♥

Lämpöiset onnittelut Pikku-Pekalle ja Reetalle! ♥♥♥


14.1 Helsinki kissanäyttely

Barfait's Heartbreaker EX2 ♥


1.1.2012 Rakkaat onnittelut 2-vuotiaalle F-pentueelle! ♥♥♥