3.4 Viikonloppuna lähti uusiin koteihinsa Lolan neljä pentua. Kotiin jäi vielä Wallu, joka muuttaa Sanin pojan Niken kanssa samaan kotiin, sekä Soma joka jää kotiin kasvamaan ❤️
Sanin pennuista yksi ruskea mitted tyttö on vielä seurannassa, että en vielä tiedä myynkö sen lemmikiksi vai sijoitanko sen 🙂
25.3 Aika on kulunut nopeasti ja Lolan pentujen luovutus lähestyy. Lola itse on aloittanut vieroittamisen jo pari viikkoa sitten ja kehitti itselleen kiiman joka ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Onneksi Sani on aivan superäiti ja on ottanut Lolan pennut hoiviinsa, kun omalla äidillä on vaan kollit mielessä, eikä pennut enää kiinnosta pätkääkään.
Sanin pennut kävivät eilen ensimmäisillä rokotuksilla ja saivat sirut. Kaikki olivat ihan reippaita, eikä ne piikitkään niin hirveitä olleet.
Meno meillä on tällä hetkellä aika hurjaa, että hyvä kun itse mahtuu mukaan 😄 Ruokaa ja hiekkaa saa tilata koko ajan lisää, että jos joku luulee että tämä on halpa harrastus, niin voin kertoa että ei ole. Ruuan, hiekan, eläinlääkärien ym. muiden kulut ovat nousseet hurjasti, ja niitähän tässä harrastuksessa kuluu. Kävin Torissa katsomassa kissailmoituksia, ja se olisi pitänyt jättää tekemättä. Rekisteröimättömistä Ragdollpennuista pyydetään 950 euroa, ja se kyllä pistää vähän vihaksi. Kasvattajana ostat todella kalliit jalostuskissat, teet niille jalostustestit, käytät näyttelyissä, vakuutat, maksat yhdistysten jäsenmaksut ym ym.. Sitten rekisteröit pennut, syötät laadukkailla ruuilla, annat niille kaiken aikasi ja huolenpidon, madotat, rokotat kahdesti, sirutat, käytät eläinlääkärintarkastuksessa, teet paperityöt ym. ja saat siitä reilun 200 euroa enemmän. Tämä pistää välillä miettimään, että onko tässä oikeasti mitään järkeä. Mutta koska tämä on rakas harrastus ja nautin tästä niin paljon, että haluan tätä jatkaa ❤️
13.3 Lolan pennut kävivät ensimmäisellä rokotuksella ja sirulla ja eläinlääkärikäynti sujui oikein hyvin.
Lolan pennuista on vapaana sininen bicolour tyttö Hely. Hely on hyvin aktiivinen tyttö ja siltä löytyy myös omaa tahtoa. Tämän vuoksi haluankin sille sellaisen kodin, joka jaksaa järjestää sille aktiviteetteja ja pärjää sen tempperamentin kanssa. Eli aiempi kissakokemus olisi hyvä. Muuten Hely on aivan ihanan reipas ja rohkea tyttö ❤️



21.2 Nyt on Lolan pennuista tehty jo varmoja varauksia, ja paria pentua vielä seurailen ennenkuin teen päätöksiä niiden suhteen. Lähinnä siis mietin, että kumpi sinisistä bicolour tytöistä jää kasvatukseen, vai jääkö kenties kumpikin. Sanin pennut ovat nyt 6-viikkoa ja niiden kohdalla en ole vielä sen kummempia kotipäätöksiä tehnyt.

11.2 Pennuista on tullut tosi paljon kyselyitä, ja hyviä kotiehdokkaita on monta. Yritän ehtiä ensiviikon aikana tehdä jotain päätöksiä kotiehdokkaiden suhteen, ja sen jälkeen Lolan pentuihin pääsee tutustumaan. Olenkin pahoillani että joudun joillekin pennunodottajille tuottamaan pettymyksen, koska pentuja ei vaan riitä kaikille halukkaille.

10.2 Alkuvuosi on mennyt niin nopeasti, etten ole edes muistanut ja ehtinyt päivittää kotisivuja. Tammikuussa olin myös kaksi viikkoa kovassa flunssassa, ja siinä samalla hoidin pentuja, niin ei siinä paljon muuta sitten jaksanutkaan.
Meillä nyt sitten onkin kaksi pentuetta samaan aikaan, joka ei ole meillä normaalia kuin ainoastaan poikkeustapauksissa. Sanin ja Lackyn pentue on siis ihan suunniteltu yhdistelmä, mutta olin ajatellut sen hieman myöhäisemmäksi. Nuoren parin piti vaan harjoitella ja yllätys olikin suuri, kun huomasin Sanin odottavan pentuja. Meillä kun Pate harjoitteli melkein kolmisen vuotta ennen kuin sai jälkeläisiä, niin sillä en ajatellut Lackyn osaavan vielä astua. No, Sanilla on nyt viisi ihanaa pentua, ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Täytyy sanoa, että elämä on tällä hetkellä aika hektistä, ja välillä jopa hieman stressaavaa kun olen hieman perfektionisti näiden pentujen hoidossa. Mutta haluan hoitaa pennut niin hyvin kuin vaan pystyn ja antaa niille parhaan mahdollisimman alun elämään. Helpommallakin varmaan pääsisin, mutta näillä mennään.
Lolalla on kuusi ihanaa pentua (yhden valitettavasti menetimme) ja Sanilla viisi ihanaa pentua. Lolan pennut ovat sinisiä & ruskeita bicoloureita ja Sanilla on neljä mittediä (3xruskea ja 1x sininen) & yksi sininen bicolour ❤️❤️❤️
|